Vaaka on ollut pahin vihollinen jo pitkään. Joinain päivinä kuitenkin olen miettinyt, että hei, olen oikeastaan ihan kivannäköinen ja mallinen. Oma minäkuvani on olllut hakoteillä ja hajalla kauan, mutta vihdoin ahkerointi alkaa tuottaa tulosta. -4 kg! Viikossa.
Pelottaa lopettaa tätä. Olen ahkeroinut, ja muuttanut elämääni. Olen pirteä ja tyytyväinen tulokseen ja parempaan ollaan menossa! Välillä on hankalaa olla itsensä kanssa ja treenata, kun on kamala nälkä. Kahvia ei saa juoda paljoa, mikä on kaltaiselleni kahvinarkomaanille ollut pahin kolaus, onneksi nikotiinituotteita ei rajoiteta. (En ymmärrä mikä idea on rajoittaa kahvin mustana juomista, mutta en uskalla uhmata sääntöjä..) Mutta yritän kovasti, tahdonvoimalla ja treenata, unohtaa nälkää.
Olen saanut jo tuloksia ilman mitään vippaskonsteja tai pillereitä, ennenkaikkea ilman oksentamista, joten pystyn jatkamaan!
Olen hymyillyt jo peilille, monta kertaa. Vaatteet tuntuvat kivalta päällä. Olen antanut hymyn myös itselleni, koska ahmiminen on loppunut, eikä minun oikeastaan edes tee mieli. Pieniä mielitekoja, mutta selviän niistä ajattelemalla, miten hyvä olo tulee kun jätän syömättä.
Koskaan en olisi uskonut, että viikossa kannattaa pitää herkkupäivä. Tai siis ateria, jolloin saa syödä mitä vain. Minulla se on tänään. Ateria on kuin palkinto viikon aherruksesta ja aion nauttia siitä täysillä.
Paremman kehoni myötä, koen olevani muidenkin silmissä mukavampi. Itseluottamus on alkanut palailemaan, ja uskon itseeni ja siihen, että pystyn. Rakkaanikin tuntuu olevan tyytyväinen.
Pääasia, että paholainen lähtee, kilot lähtevät ja olen iloinen oman kehoni kanssa!





