rainbow without colours

Minä istun huoneessa, joka ei ole lainkaan sama kuin ennen. Vaaleat hiukset ovat muuttuneet tummanruskeiksi. Ihosi on vanhentunut vuosia eteenpäin, kaikki täällä paikassa on nyt niin erilaista. Silti jokin asia on samanlailla kuin kauan sitten, minä tärisen vieressäsi istuen, syöden kynsinauhojani ja vilkuillen hermostuneesti ympäri huonetta. 

Olit pitkän etsinnän päässä oleva täydellinen lopputulos. 

Miten löysinkään sinut, se on ihme. 

Miten sinä muistitkaan minut ja juoksit halaamaan minua.

Sinä pienenpienenä hetkenä, minä ajattelin, että elämässäni on vielä toivoa,

miten jotakuta voi ilahduttaa niin paljon vuosien jälkeenkin.

Ja se auringonvalo mikä silmistäsi kiilsi keskellä kaatosadetta.

Silti minun on selvittävä omillani. Kukaan muu ei tule kuulemaan niitä sanoja, mitä sinä kuulit. 

Henkiseen muuriini tuli aukko, mutta ensimmäistä kertaa en kadu sitä. 

Kenellekään muulle en aio päin naamaa itkeä, miten toivon ajavani rekan alle, miten unissani näen viilteleväni itseäni taas ja kuinka joka päivä katson peilistä jos vaikka muutosta lihavassa kehossa olisi tapahtunut.

Tunnen oloni niin haavoittuvaiseksi istua nyt avuttomana aikuisen ihmisen edessä, kyynelten seasta kertoen kuinka tahtoo tappaa itsensä. Kuinka jokainen asia on pielessä. Kuinka tunnevammainen lihava kontrollisyömisfriikki olen, ja mikä minusta on tulossa.

Minä pyysin apua, etkä sinä tuominnut.