Elämäni on viimeisen viikon aikana muuttunut kertaheitolla, enkä uskonut että elämä voi muuttua paljon. Parempaan suuntaan, alamäen jälkeen. Muutokset osuivat sopivasti sekavaiheeseen, jolloin stressaan ja itken joka asiasta vuoronperään, ja hetken päästä naureskelen huolilleni. Yritän pysyä liikkeessä, poissa kotoa etten pysähdy ja huomaa olevani todella väsynyt, tuntuu jopa vaikealta istua tässä paikallaan.
Välillä ajaessani autoa yhtäkkiä havahdun, että hups, melkein käytiin ojassa, tai että mutkat menivät suoriksi. Tänään havahduin ahtamassa vatsaani ties mitä paskaa. Parina viimepäivänä olen meinannut jäädä auton alle, koska en tajunnut käveleväni tien ylitse.
Mieli tuntuu haurastuneen, muisti menneen ja epätodellisuus muuttunut todellisuudeksi.
Miksi?
Loppujen lopuksi elämiselle ainoa hyvä syy on nauttia epätodellisuuden luomasta turvasta, koska kaikki muu on katoavaista, jos vaikka jää auton alle tai vetää sekopäissään yliannostuksen lääkkeitä.
Minä en ole turvassa.
VastaaPoista