Olen harmaa, hämmentynyt haamu paeten auringonnousua.
Tunnen olevani harhakuva, jota ei voi koskettaa. En voi tuntea mitään kosketusta.
Enkä tuntea sinua lähelläni.
Minusta tuli kylmä, joku imi lämmön minusta. Kauanhan se kestikin, lämmön tunne.
Nyt minulla on vain kylmä keho.
Olen naurettava. Sinisilmäinen. Miksi koskaan uskoisin pahaa kenestäkään?
Enhän koskaan ollut kuin kakkosvaihtoehto.
Ja se olisi pitänyt tajuta aiemmin. En myönnä..
Pahinta on se, että päästin itseni rakastumaan.
Jos pääsen tästä, en tahdo rakastua uudelleen
ja punainen lanka katkeaa
mua pelottaa.. piti panna vastaan mut päästin itteni rakastumaan ihan salavihkaa, kun ei ole sellaista kokenut yli vuosikymmeneen. pelkään että menetän kaiken koska silloin hajoan. murusiksi. näin viime yönä painajaistakin siitä. kun on jo kerran sen kärsinyt niin ei tiedä selviääkö uudemmasta kerrasta. vaikka yrittää olla vahva niin aina huomaa että oma mieli on niin heikoilla ja hauras. toivon sulle kaikkea hyvää, että selviät. musta tuntuu että sä olet mua vahvempi, että jos mä murskaannun niin sä kyllä selviät. toivon sitä tosi paljon. minussa maailma ei menetä mitään, mutta on teitä toisia, kallisarvoisia ihmisiä. kaivoin vanhan blogin haudasta vaikken tiedä mitä tehdä sille. kaikki on sekasin.
VastaaPoista