arrythmia

Minä olen hukassa. Keskellä leveää tietä, tasoristeystä.

Raiteita pitkin juna lähestyy, minä seison ja tuijotan sitä. Minun pitää tehdä valinta, siirrynkö pari metriä sivumpaan vai jäänkö. Itkenkö vai nauranko. Jäänkö vai lähdenkö? Huudan apua.

Jos olisin ovela, ajaisin kolarilla puuhun itseni koomaan ja nukkuisin hetken. Ehkäpä asiat järjestyisivät päässäni, ehkä jokin pieni ujo aivosolu saisi päätöksen aikaan. Silti minä itken.

Jos nyt olisin viisas ihminen, unohtaisin kaikki tunteet ja ajattelisin järjellä. Mutta olen liian tunneihminen tehdäkseni sen.

Järki sanoo, että lähde.

Tunteet sanoo, että älä lähde.

Ystävät sanovat "lähde" ja "älä mene"

Kaikista pahinta on se, mitä sydämeni sanoo. 

Se ei sano mitään, ja se saa minut tuntemaan oloni kuolleeksi.

Pyyhkikää joku tämä kyyneleet ja paska olo sisältäni, ja startatkaa sydämeni uudestaan. 

Sydänkäyrä on vain viivaa.