Only silence

Huoneessani soi musiikki, yritän täyttää sillä tätä raastavaa tyhjyyttä.

Sanat kaikuvat, askeleet ovat kylmät vasten lattiaa, minulla on kylmä.

Kasaan tavaroitani nurkkaan lähelle toisiaan, yritän luoda turvaa, turhaan.

Hiljaisuus tunkeutuu läpi äänen ja se jättää kaiken alleen.

Olen ollut hieman sekaisin viimeaikoina. Koko ajan menossa, koko ajan joku olettaa minun tekevän jotakin. Asioita tapahtuu liikaa samaan aikaan. Stressi vie hiukset päästäni, olen lääkkeissä joka päivä, kehoni turpoaa ja lihoo ja se oksettaa minua, ystävät eivät ole ystäviä enää. Pian jätän tämän helvetin taakseni ja kuljen ovesta viimeisen kerran, onnen kyynel silmässä, odottaen parasta ja peläten pahinta.

Olen mustasukkainen ja katkera. Tuntuu kuin olisit hylännyt minut. Mihin katosi se aika kun me puhuttiin, naurettiin ja käytiin rällästämässä, mihin mun tyttöni katosi? Muistatko milloin viimeksi käytiin ulkona kahdestaan ja juteltiin maailman asiat halki, en minäkään. En muista edes milloin viimeksi olet kysynyt mitä minulle kuuluu... Minulla on ikävä.

Jonain päivänä sinäkin huomaat että en enää jaksa edes yrittää kuroa sitä välimatkaa väliltämme takaisin.

Olit aina se kenelle kerroin asioistani, tällä hetkellä arvostan lukijoitani ja jopa blogiani enemmän.

Odotan kuin kuuta nousevaa että tämä helvetti loppuu.

Loppuu.

Loppuu.

Loppuu.