
Puhelimeni piippaa viestin merkiksi,
käteni vapisevat, tiedän mitä odottaa taas,
se saa minut pelkäämään,
se saa minut itkemään.
Rivi toisensa jälkeen pahat sanat kaikuvat korviini,
jokainen lause iskee syvälle minäkuvaani.
Olenko minä todellakin niin kamala ihminen?
Yritän olla aikuinen ja olla välittämättä,
en hauku sinua edes takaisin, koska en halua tapella,
esitän vahvaa, sietokykyistä ja satuttamatonta,
ehkä joskus tajuat lopettaa sen.
Silti se sattuu, jokainen sana viiltää syvältä.
Ehkä se loppuu kun puhelinnumeroni vaihtuu,
muutan tietoni salaisiksi,
ja muutan pois.
Sitten se loppuu, loppuuhan?
Minä, itseäni ajatteleva lapsellinen narttu,
kyllä, sitä minä olen,
oliko muuta sanottavaa?
Minulla on kuuluisat viimeiset sanani;
kiitos näistä ihanista kohteliaisuuksista, kipittäisit jo vittuun elämästäni.
Et sinä ole kamala ihminen. Koita jaksaa.
VastaaPoistaPiristän päivääsi - minäkin olen kaksisuuntaisen hirviön kourissa, et siis ole yksin.
VastaaPoista2-suuntainen; 1+1=2
Hullu minä:)