dancing my way out

Valot vilkkuvat, sisälläni virtaa mahtavaa voimaa. Se voima vilkkuu sisälläni, olen pysäyttämätön. Huumaan itseni monilla aineilla. Huumaan itseni katseellasi, huumaan kehoni kosketuksella, huumaan ajatukseni kauas minua satuttavista asioista ja todellisuudesta jotka minua odottavat aamulla.

Tänä iltana minä repäisen itseni todellisuudesta, tänä yönä olen sinun. Minulle aukeni mieleni taivas, se huuma ja energia pääsi viemään minut mennessään. Päästin pedon irti.

 Repäisen, villiinnyn ja pidän hauskaa vielä kun energiaa riittää, millään ei ole nyt väliä. Huuma sekoittaa minut täysin. Tätä tunnetta olen kaivannut.

Voit tehdä mitä tahdot, olen holtiton. Voit kahlita raudoilla, voit sekoittaa sanoilla, olen täysin pihalla kaikesta. Ajattelematta seurauksia, ajattelematta kenenkään mielipidettä elin siinä illassa, siinä hetkessä. Haluan sun kosketusta, silmäni leiskuvat halua ja huumaa. Ota minut tänä iltana.

"Sun ihos kuuma on,
Nuori ja viaton.
Mä olen aivan holtiton.
Tahdot vaan kiusata,
Tai panna parastas.
En tajuu, oon niin pihalla."

out of control

Energia huumaa mieleni ja kehoni,
se energia ei lopu, se ei pysähdy,
odota minua, kyllä minä jaksan juosta vielä,
olen pysäyttämätön, voisin vaikka lentää.
Olenko seonnut?

Mun kasvoni itkevät ikävää,
mutta mieleni nauraa,
olen holtiton, kehoni huutaa rasitusta,
mutta mieleni jatkaa juoksuaan.
Olen huumattu mutta hauras,
miksi en tunne mitään?

   

 

Anna minulle tunteet, nauru ja ilmeet takaisin,

mutta ei, vauhdin huumassani en ehdi ilmeilemään,

saatika pysähtyä miettimään tuntemuksia.

Mieleni tuntuu oudolta,

se ei ole minun oma,

sitä ei pysty tappamaan.

Katkokaa jalkani,

repikää siipeni,

lävistäkää kehoni timanteilla,

tahdon tuntea edes jotakin.

En tahdo kyyneleitä ilman surua,

naurua ilman iloa.

En tahdo olla tyhjä.

So many dreams are swinging out of the blue

Minä hajoan.

Tajusin että olen häviämässä. Oman sotani, omat taistelijani ovat hävinneet demonille. Aloitan siis perääntymisen ja juoksun karkuun, taas kerran. Onneksi ongelmiaan voi juosta karkuun, mutta ongelma on se ettet voi pysähtyä, ja kuka jaksaa juosta ikuisesti?

Minä en ainakaan.

Minä vajoan.

Tajusin myös, että mun elämäni on tällä hetkellä juurikin tunteetonta. En nauti mistään. Olen aina rakastanut puuroa, nyt sekään ei maistu miltään. Olen rakastanut kosketusta, nyt työnnän vain ihmiset pois.

Minä huudan.

Mietin pitkään viimeyönä asioita, ja nyt sen myönnän; elämääni ohjaa kolme asiaa. (Rakas?) päänsisäisen epätodellisuuden Demonini, läskiksi haukkuva peilikuvani, sekä pieni osa entistä minua joka räpiköi lumihangessa. Minua hallitsee päivittäin vaihtuva demonini mieli, sekä koko hereillä oloaikani pyörii ruoan ympärillä, ja kuinka paljon kulutan, siitä on tullut pakkomielle. Myönnän, olen menettänyt hallinnan, en voi lopettaa. Minä laihdun.

Minä itken.

Tappakaa minut, en tunne mitään kuitenkaan. Ehkäpä vedän pään täyteen niin ei tarvitse ajatella mitään fiksua.

Demoni hymyilee. Hehhe. Kuole mun kanssani, rakas.

(Anteeksi sekavaa postausta..)

christmas is dead

Jouluaattoaamu, enkä ole vieläkään nukkunut. Manian öitä, kun ei uni tule.

Joulu on taas täällä, samanlailla kuin viimevuonnakin. Tunnetila on sama, haikea, itkettää. Nyt pitäisi olla iloinen, syödä paljon jouluruokaa ja avata paljon lahjoja. Sillä ei ole merkitystä minulle.

Jouluna en ole iloinen, en todellakaan syö paljon tai nauti lahjojen avaamisesta. Tärkein puuttuu, joulumieli. Se katosi jo kauan sitten.

Aamulla peiliin katsoessasi kun muistat kaiken, ja tajuat olevasi hajalla, yhtälailla kuin aiemminkin. Miksi tämä päivä olisi mitään muuttanut. Muistoja, surua.

Viimeisenä haluaisin lähteä sukulaisten keskelle hymyilemään ja esittämään onnellista joulutonttua. Sukulaisia, mutta se yksi ja tärkeä puuttuu. On puuttunut ja tulee puuttumaan. Joulu ei ollut viimevuonna, ei tänäkään vuonna, eikä vuosia eteenpäinkään.

Joku sanoi että nyt ei itketä, nyt syödään, nauretaan, lauletaan ja ollaan yhtä perhettä. Paskat. Olenko nyt huono ihminen, kun en naura vaan itken sydämeni pohjasta jouluaattona, jouluruoan kalorit huutavat, enkä varmasti laula. Ja vielä vähemmän ollaan perhettä. Jonkun käsitys perheestä on pahasti pielessä.

 Nämä ovat näitä päiviä, kun vain voisi nukkua ne pois.

bodytalking

Pientä flirttiä ilmapiirissä,
viatonta vaiko tarkoituksellista,
sitä emme kumpikaan tiedä.

Tiedän vain että se on väärin,
nyt en saisi sortua siihen,
mutta minkä minä mahdan sille hymylle,
mitä minä mahdan niille silmille ja sanoille?

Minä, vain monimutkainen ihminen,
haen niitä pieniä iloja arjesta korjatakseni itseäni,
niitä pieniä päiväunien aiheita,
öisiä unelmia.

Kuin magneettinen plusnapa,
vedät tätä miinusnapaa puoleensa,
olen sanaton, voin vain hymyillä.

Älä vie sitä hymyä pois,
tahdon hymyillä huomennakin.

Pretend to be somebody until that somebody becomes you

Olen viimepäivät yrittänyt sekasorron ja tunteideni keskellä pureutua mieleeni selvittämään asioita. Olen yrittänyt selvittää demonini teorioita ohjailla minua, omaa kontrollipakkoani sekä tekstityksiä elämälleni.
Enkä ole päässyt puusta pitkälle. Olen vain monimutkainen kartta jota ei osaa lukea kukaan, en edes minä itse. Kontrollipakolleni en keksi muuta syytä kuin lapsuuteni jolloin minua kiusattiin, ja sitten vanhempana kun minusta yritettiin tehdä täydellistä tyttöystävää. Kontrollipakkooni liittyy myös se, että kun mieli on hauras ja sekava, on helpompi keskittyä ulkoisiin tekijöihin. Kehoni rääkkäämiseen.
En edes tunne enää rääkkääväni itseäni, vaikka monet niin sanovat, olen tottunut. Kontrolli toimii, se luo minulle valtaa omaan mieleeni. Se ruokkii minua, kun mieleni on saavuttamattomissa.

Usein sanotaan, että ihminen on yksinkertainen, mutta ei se niin ole kenenkään kohdalla. Meillä jokaisella on oma monimutkainen ajatusmaailma, tunteet ja eleet. Se tekee meistä meitä.

Jos keksisin elämälleni elokuvan, kertojan ja tarinan, se olisi varmasti monimutkainen elokuva. Siinä sattuisi ja tapahtuisi, siinä olisi tyttö kuka itkee hymynsä takana kuoressaan. Kertojalla menisi hermot elokuvassa, koska tarina voi muuttua milloin vain millaiseksi vain. Mustavalkoisia ja värillisiä ottoja, itkua ja naurua, sekavia tunteita ja tunteettomia päiviä.
Se kertoisi elämäni vuoristoradasta, pelostani peilin hirviöön ja jakautuneesta mielestä. Se olisi elämäni oma elokuvani.

Tässä teille lukijat haaste!
Kertokaapas seuraavassa postauksessanne oman elämänne elokuva, tarina ja kertoja.

my life isn't like barbie world

Tiedän kuinka väärin teen,
tiedän kuinka kiusaan itseäni.
Tiedän millainen minusta tulee kun tunteet vie,
menetän kontrollini ja murrun virran vietäväksi.
Voit sanoa tai pyytää mitä haluat,
minä myönnyn, alistun kuten aina ennenkin,
muutun täysin sokeaksi,
koska seurassasi tunnen oloni hyväksi.














Tuijottelen salaa, ja sinä hymyilet,
minä nauran silmät iloa säteillen,
vaikka syvällä sisällä tiedän tekeväni niin väärin.
Pelkään että tämä sattuu ja kovaa,
ja että tipahdan takaisin pohjaan kylmään.
Kuka sanoi ettei saisi unelmoida?
Kuka sanoi että kyyneleet eivät olisi ikuisia?














Minä pelkään menneisyyttä, nykyistä ja tulevaa,
jokaista luurankoa kaappini syövereissä.
Minä pelkään mitä sekaisuuden keskellä tapahtuu,
enkä tahtoisi kohdata sitä totuutta,
että ihminen kuka koskaan minua eniten satutti,
pyytääkin minut takaisin.
Kuka sanoi ettei minun muka tarvitsisi pelätä?

you're a complicated map, a trip in foreign lands

Olenko jo menettänyt kaiken?

Olenko jo täysin menettänyt vuoristoratani hallinnan?
Olenko vääränlainen?

- En.

Saatan olla levoton, vittupää, ärsyttävä, anorektikkopaska, itsepäinen, läski ja vaikka mitä, mutta se ei tee minusta vääränlaista.
Minä olen minä ja teen nimenomaan niinkuin haluan.

Vuoristoratani pyörii edelleen, sekavaiheella mennään ja mielialat vaihtuvat samaa tahtia kuin Helsingin metroissa naamataulut.
Minä nauran ja minä itken, tunnen oloni niin yksinäiseksi..
Pakenin, hain muutosta joka tuotti tulosta, pelkään palata.
Juoksen pakoon ongelmiani ja tiedän että muuttaminen auttaa aina hetkeksi, ehkä pariksi vuodeksi, mutta ne seuraavat perässä. Enkä minä tahdo lähteä.

Kumpaa sinä pelkäät, melua vai rauhaa?
Kumpaa sinä kaihdat, yksinäisyyttä vai laumaa?
Olet syvää vettä, luoksepääsemätön vuori
Unohdettu ullakko, olet titaaninen kuori

Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?
Miksi sä itket, kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

perfect man

So charming and gentle,
still funny and naughty:
He makes me smile

Minä hymyilen, minä nauran ilosta. Aidosta ilosta.
Tekisi mieli itkeä, mutta nauran silti silmät valuen.

Tapasin henkilön joka saa minut oikeasti nauramaan, joka on oikeasti hauska.
Charming and gentle.
Siniset silmät ja tasainen iho kasvoilla
Kunnes havahdun tuijottelemasta.

Hän on aito, oma itsensä, kuten minäkin. Hän jotenkin... kolautti minua.
Se itsevarmuus, aitous ja charmi mikä hehkuu pisti minut pyörälle.
En ole hänelle kakara, olen ihminen ja persoona niinkuin kaikki muutkin.
Mitä minulle kävi?
Minä pyörin..
Hymyilen.